lauantai 13. heinäkuuta 2013

Kökar aina vaan

Tulipa taas käytyä Kökarissa. Onhan edellisestä jo kymmenen vuotta aikaa. Maisemat eivät juuri olleet muuttunett. Puut olivat saaneet lisää pituutta ja pusikot tuuhentuneet.
Sama Gudingen lautta meidät sinne vei ja baarin puolella edelleen samat kalusteet ja kohiseva telkkari.

2003


2013
Vanha peditiomökkimme on edelleen pystyssä. Puut ovat täälläkin kasvaneet yli kymmenen vuoden aikana pituutta ja paksuutta

1999

2013

Muitakin merkkejä vierailuistamme on nähtävissä. Maston harusvaijerit kun pultattiin kiinni saaren peruskallioon

Aki porasi pulttia varten reiät kallioon 1999

pultti on edelleen lujasti kiinni 2013

Virallinen Peditio WC oli kovassa käytössä 1999, nyt sekin on jäänyt puskien keskelle

1999

2013

Sauna, sitten kun se oikea löytyi ja lämmitettiin, oli elämys sinänsä. Siellä olikin tapahtunut suurin edistys. Puskat oli raivattu pois. Sisältä se kuitenkin oli entisessä kuosissaan

sauna 1999

sauna 2013
Myös lähellä saunaa ollut troolipoiju, jolla Esa ratsasteli, oli edelleen kalliolla, nyt vaan vähän ruostuneena

Esa matkalla maineeseen 1999

2013


Kokonaan oma lukunsa on LIZpedition kyltti. Kyltti naulattiin alun perin sataman vanhan vajan seinään.

Hannu piirtelee kylttiä 1999

valmis kyltti

kyltin naulaus sataman vajan seinään
 Kun kävimme saarella 2003 oli vanha rakennus purettu, mutta kyltti oli siirretty uuden rakennuksen seinään

kyltti uuden rakennuksen seinässä 2003

kyltti seinässä 2003

kyltti poistettu 2013
Farewell Kökar, me palaamme vielä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti